Yksityiskohdat
Kansalaissodan korkeajännityksessä toisiaan vastaan sotineet Vilho Hannula ja Pekka Haapanen taistelevat nyt yhdessä Suomeen tunkeutuvia venäläisiä vastaan. Teloituksen välttänyt punakapinallinen Pekka on peitenimellä töissä Helsingin satamassa, kun pommikoneet tuovat Neuvostoliiton sodanjulistuksen talviseen Suomeen. Luutnantin pestin ottanut Vilho valvoo Kannaksella Mannerheim-linjan rakentamista, kun rajan pinnassa alkaa kuulua tykkitulen kumua.
Mukana myös brittikorkkaritarina Kersantti Waggersin talvisota. Warlord-lehden rehvakkaan mielikuvituksellisessa, 20-sivuisessa seikkailussa knallipäinen brittikersantti Waggers ja sotamies Rook tuovat Suomen avuksi kevyitä Six-B -tankkeja. Vihollisuuksien leimahtaessa he joutuvat mukaan eksoottisen kylmissä ja lumisissa olosuhteissa käytyyn talvisotaan vapauttaan puolustavien suomalaisten rinnalla. Intiassa kahakoineet veteraanit havaitsevat, että majuri Juhani, luutnantti Aalto, kersantti Väinö ja sotamies Saapas vetävät taistelutaidoissa vertoja jopa juonikkaille pathaneille. Tarina on vuodelta 1981.

Lisätiedot
| Alaotsikko | Korkeajännitys 7b/2001 |
|---|---|
| Tekijä | Samson & Alanen, Asko |
| Kustantaja | Egmont |
| Sivuja | 96 |
| Koko | 170 x 225 mm |
| Sidosasu | Pehmeäkantinen |
| Väritys | Mv. |
| Kieli | Suomi |
| Julkaisuvuosi | 2001 |
| ISBN | 978-951-876-882-4 |