Yksityiskohdat
Schaumanin sisarukset syntyivät 1870-luvulla. Kaksi vuotta Sigridiä vanhempi Eugen päätyi kansallismarttyyriksi ammuttuaan 1904 Suomen kenraalikuvernööri Bobrikovin ja sen jälkeen itsensä. Kuvataiteilijana ja kriitikkona uran
tehnyt Sigrid eli 101-vuotiaaksi ja osallistui vielä vuonna 1978 Amos Andersonin taidemuseossa järjestetyn satavuotisnäyttelynsä avajaisiin. Hän nousi yhdeksi kansallistaiteilijoistamme, vaikka maalasi mieluummin Ranskassa eikä ollut erityisen innostunut suomalaisesta maisemasta.
Sarjakuvan tapahtumat nähdään Sigridin silmin. Hän seuraa sydän syrjällään, kuinka veli tavoittelee rakkautta ja tarkoitusta elämälleen. Sisarusten vahva yhteys säilyi Eugenin kuolemaan asti. Senkin jälkeen isänmaan suuren pojan varjo seurasi Sigridiä.
Timo Mäkelä on 74-vuotias sarjakuvapiirtäjä, joka on julkaissut parikymmentä sarjakuvakirjaa. Moni niistä sijoittuu 1900-luvun alun Helsinkiin. Mäkelän Minun elämäni ilmestyi 2000-luvun alussa Helsingin Sanomien sunnuntaisarjana. Samassa lehdessä ilmestyivät myös Kalliokadun blues ja Merja Heikkisen kanssa tehty Pieniä julmia tarinoita. Mäkelä sai Puupää-hatun vuonna 1989 ja Valtion taidepalkinnon 2001.

Lisätiedot
Tekijä | Mäkelä, Timo |
---|---|
Kustantaja | Suuri Kurpitsa |
Sivuja | 96 |
Koko | 210 x 250 mm |
Sidosasu | Kovakantinen |
Väritys | 4-v. |
Kieli | Suomi |
Julkaisuvuosi | 2025 |
ISBN | 978-952-7160-86-2 |